13.5.2018

Lyhyesti runouden lukemisesta runoutta lukemattomille (pika-ajatuksia, kö tuli impulssi)

Kuva ei liity tähän mitenkään, mutta piirsin sen Paintilla ja pitihän sille jotain käyttöä olla.


Monet kaiketi edelleen ajattelevat, että runous on vaikeaa ja että runoutta ei voi ymmärtää (tämä ”ymmärtää” on tässä yhteydessä ilmeisesti mystillis-maaginen avainsana, jolla runouden spesifi, matemaattinen arvoitusyhtälöratkaisu avataan). Monet näin ajattelevista eivät ole koskaan lukeneet ensimmäistäkään runokirjaa. Tai ovat joutuneet lukemaan vuosikymmeniä vanhaa riimirunoutta koulussa (ei se välttämättä kovin monia runoneitsyitä sykähdytä tai puhuttele), tai ovat kenties selailleet yhtä runokirjaa ajattelematta, että niitä on itse asiassa loputon määrä erilaisia, ja ehkä ei ole vain sattunut lukemaan ns. omaa runouttaan. Itse uskon, että jokaiselle löytyy passelia runoutta, olipa se sitten viihdyttävää tai ajatuksia tai tunteita herättävää tai mitä tahansa. Jopa hauskaa, niin uskomattomalle kuin se kuulostaakin, ja parhaimmillaan näkökulmia murskaavia vaikutuselämyksiä tarjoavaa.

No tota noin, moni lähtisi kai avaamaan runouden lukemista hyötyjen, kivan ja jeejeen kautta. Minulla on vähän erilainen näkökulma:

Sinä ajattelet ”ymmärtäväsi” monia asioita. Jos pieni kärjistys sallitaan, niin oletat kenties jopa, että arkesi tapahtumiin on yksi ainoa tulkintamalli. Tiätsää, olet aika surullisen väärässä. Itse asiassa sinä et ymmärrä tuossa merkityksessä juuri mistään mitään (!), sillä väitän, että et täysin ”ymmärrä” esimerkiksi oman suosikkibändisi suosikkibiisin sanoja lainkaan samalla tavalla kuin niiden kirjoittaja, aivan samoin kuin et ”ymmärrä” suosikkielokuvasi tapahtumia, nyansseja tai viittauksia lainkaan samalla tavalla kuin niiden tekijät tai sohvalla vieressäsi istuva ihminen. Ja MIKÄ KAMMOTTAVINTA kaikesta, et luultavasti myöskään ”ymmärrä” toisia ihmisiä arjen keskusteluissa sillä tavalla kuin luulet: täydellisesti ja samalla tavalla kuin keskustelukumppanisi (sorry not sorry). On täysin mahdollista, että olet koko elämäsi ajan ”ymmärtänyt” toisia ihmisiä ihan päin vittua.

Pointsini on: Kaikkiin näihin pätee sama asia kuin runouden lukemiseen, eli se, että sinä otat niistä sen, mitä saat (hyödyn viihteen, elämyksen, haasteen, yhteyden, mitä vain) ja se sitten herättää sinussa jotain tai saa sinut reagoimaan jollakin sellaisella tavalla, joka joko saa sinut haluamaan lisää tai sitten ei. Eli YMMÄRTÄMÄÄN OMALLA UNIIKILLA TAVALLASI, mikä on täysin ok, that's life. näin elämä tapahtuu.
Tiätsää, runous on vain kieltä, siinä missä proosa, mainoslaulut, arkikeskustelut tai joku vittupää sosiaalisessa mediassa, joka koettaa mussuttaa sinulle, miten sinun tulee tulkita elämääsi. Runoutta on monenlaista, loputtomia määriä. Usein esim. biisit, joita rakastat, voisi luokitella runoudeksi, joten olet jo käytännössä nauttinut runoudesta tietämättäsi. Tiedän, että joitakuita runouden lukemisessa pelottaa (tietoisesti tai tiedostamatta) se, että siinä tuntee itsensä typeräksi; että siinä EPÄONNISTUU ja NOLAA itsensä, kun EI SAA RATKAISTUA SITÄ MITÄ KIRJOITTAJA YRITTÄÄ SANOAAAARRRGGHHH. Minä en sano, että runoutta ei tule pelätä. Sanon vain että runoutta tulee pelätä about saman verran kuin kaikkea muutakin. Eli aika helvetin perkeleesti.

Osa näistä on itsestäänselvyyksiä, mut tulipa vain halu kerrankin kirjata niitä ylös (tuossa kun olin lenkillä ja ei palanut hihat, mutta paloi käsivarret ja se oli miltei sama asia ja nyt ei tarviikaan sitten enää mennä ulos kai loppukesänä mutta se onkin toinen tarina se, lapset, ja siinä paljastetaan, miten runoilijat kasvavat kosteassa pimeydessä kuin sienet).

Lukekaa runoutta, party people. Se on enempi jeejee kuin useimmat asiat tässä maailmassa.

(tämä oli alun perin Facebook-päivitys)