7.8.2016

Voiko poistettuja blogipostauksia saada takaisin? (ja pieni päivitys kirjoitusasioihin)

Kävi sillä tavalla hauskasti, että koetin poistaa vanhoja blogipostauksiani, ja vahingossa poistinkin 50 uusinta. Ja sitten poistin ihan suosiolla loputkin. Laitoin Googlelle jo palautetta, että jos niitä saisi takaisin, mutta tiedätkö sinä jotain tästä asiasta - onko postauksia mahdollista palauttaa, ja jos on, niin miten?

*Päivitys: Jonkinlaisella välimuistikikkailulla löysin  blogini etusivun, joten laitan tähän edellisen postaukseni toukokuulta uudestaan, hieman päivitettynä:


Heipä hei, party people

Olen keskittynyt käsikirjoitukseeni, pitkään ja hirvittävän intensiivisesti, joten täällä on ollut aika hiljaista. Kässäriprosessista en ole jaksanut tehdä pitkiä postauksia, ja koska kaikki hyvä teksti (eli käytännössä kaikki runoteksti - vanhatkin hyvät runot olen sosiaalisista medioistani poistanut, jos niille on ollut muuta käyttöä) menee käsikirjoitukseen, ei minulla ole oikein ollut mitään sanottavaa tai runoiltavaa. Facebook- ja Twitter-sivuni ovat parempia kanavia lyhyille postauksille, mutta aiempaa hiljaisempaa on ollut niissäkin.

Käsikirjoitus on jo ihan hyvässä vaiheessa, mutta se kaipaa kuitenkin vielä tietynlaista, erilaista ääntä, jota pyrin tällä hetkellä itsestäni kaivamaan.

Monenlaisia muureja olen jo itsessäni ylittänyt tätä käsikirjoitusta työstäessä, ja olen kehittynyt kirjoittajana ihan viime kuukausina valtavasti. Tästä iso kiitos Slungan Helille, jolta olen saanut ohjausta ja palautetta. Prosessi on paikoin kovin kivulias, mutta tulokset ovat alkaneet näkyä.

Minulla on aina kiire johonkin, ja kuvitteelliset deadlinet ovat aina rikkoutumassa, mutta minun ja muiden on tyytyminen siihen, että tämä käsikirjoitus valmistuu sitten kun se valmistuu. Tuskailisin loppuelämäni, jos se painettaisiin vähemmän kuin täydellisenä, tai niin hyvänä kuin se voi olla. Tätä kannattaa odottaa.


Päivitys elokuussa 2016:

Kirjoittelut etenevät hyvin, jopa niin hyvin, että ihan heti ei kannata niille ruveta jarrua laittamaan (eli lopullistamaan kässäriä, tms.). Katson nyt, mitä kaikkea saan vielä itsestäni kaavittua ennen kuin moista mietin. Joitain kuukausia menee, luultavasti. Kesä on ollut kirjoituksellisesti hirvittävän hyvä.

Seuratkaa juttujani Facebookissa ja Twitterissä, ne tilit päivittyvät suht' usein.

Blogin siivous alkoi tuntua jo varsin symboliselta eleeltä uudelle alulle. Ehkä ei ollut edes ihan täysi vahinko, että poistin uusimmat postaukseni.


Kirjoitusasussa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Edelleen kirjaa odotellen:). Kuva on kyllä Loistava

Jere Vartiainen kirjoitti...

Niinpä minäkin. Hitaasti mutta joo.